arkikuvia | kolme kuvaa kuukaudessa | toukokuu 2024

tiistai 7. toukokuuta 2024

Kristiina haastoi lukijansa osallistumaan kolme kuvaa kuukaudessa-haasteeseen. Alla näkyy haasteen ohjeet, liity sinäkin mukaan! Täältä löydät muiden toukokuun kuvat.

 

"Tein haasteesta tällä kertaa sellaisen että joka kuukausi julkaistaan kolme kuvaa. Kuvat saavat esittää vaikka mitä, mutta kuvan aiheen tulee alkaa meneillään olevan kuukauden nimen ensimmäisellä kirjaimella eli tammikuun kuvien aihe alkaa T:llä, helmikuun H:lla jne. Kuvat voivat esittää esim. maisemia, rakennuksia, tapahtumia, esineitä, eläimiä, ruokalajeja, juhlia...

 

 

T niin kuin tauko. Kahvitauko tekee aina terää. Yritän vähentää puhelimen näpräämistä mutta jotain käsillä tehtävä samalla kun hörppii kahvia joten kirja on hyvä, ellei parempikin vaihtoehto someähkylle.

Nyt kiinnostaa erilaiset yrtit ja niiden kuivaaminen, kuivurin sainkin pitkäaikaislainaan vanhemmilta.

 


T niin kuin tervehdys. Tykkään lähetellä kortteja kavereille ja tietysti postcrossingin kautta tuntemattomille ihmisille. Onneksi Postin pömpeli on vain parin sadan metrin päässä kotoa.

T niinkuin tylli. Tylliset pompomit roikkuvat sähkökaapissa, yritän sitä naamioida vähemmän tylsän näköiseksi. Korosta sitä, mitä et voi peittää.

Kommentointiosio avautuu klikkaamalla tekstin otsikkoa

 


 

8 kommenttia

  1. Aivan ihanat kuvat ja sopivan erikoiset!

    VastaaPoista
  2. Tuo on erittäin pätevä vinkki että korosta sitä mitä et voi peittää, minulla on yksi sellainen tapetilla toteutettu..--o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapetti voisikin olla hyvä vaihtoehto! Kiitos vinkistä ^_^

      Poista
  3. Sama kirja löytyy minultakin! Hurjan mielenkiintoinen ja todella kattava 😱

    VastaaPoista
  4. Kivat aiheet ja hienosti toteutetut kuvat.

    VastaaPoista



On tuhat tapaa toimia, mutta vain yksi tärkeä tehtävä: tuoda maailmaan lisää lempeyttä. -Susanna Jussila-

© arkisin.. Design by FCD.