arkikuvia | parasta nyt!

 

x aletaanko puhumaan säästä? Nyt syksyllä on kohdalle osunut useampikin sade, tykkään! Ulkoilu sateessa voi olla monen mielestä sieltä ja syvältä mutta tunteepahan elävänsä kun sade hakkaa kasvoja vasten. Ja kotiinpaluu on niin ihanaa kun ensin ryvettynyt märäksi.

x se että olen vielä hengissä. Perhepiiristä kuoli ihminen yllättäen, panee vähän miettimään että miten sitä käyttää nämä jäljellä olevat päivät.

x julkinen terveydenhuolto, nyt vihdoin saatan ehkä saada kuulokojeen (terveisin Jenni s. 1939). Toisen korvan kuulo on lähes mennyttä.

Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle!


minimalismi | syyskuun poistoja

 

Nyt syyskuussa poistettuja/loppuneita tuotteita: Fb-ryhmässä E etsi kukkaruukkua viherkasville ja muistelin että minulla sellainen oli. Vaaleanpunainen väri ei oikein innosta enää joten hyvä että ruukku pääsi uuteen kotiin.

Inupekt forte tabletit ehdin laittaa roskalavaryhmään josta naapurin rouva ne sitten bongasi ja kuljetin ne ovelle, matkaa oli 17 askelta.

Ajattelin lisätä näihin poistoihin jatkossa myös loppuneet tuotteet. IVY AÏA:n rasvaiselle iholle suunnattu voide pääsi loppumaan. Olen tätä käyttänyt jo kaksi tuubia ja ollut tyytyväinen mutta nyt tätä ei löytänyt Normalista eikä paikallisesta apteekista. Tilalle otin testiin L300-sarjan pro-retinol tuotteet jotka on suunnattu ikääntyvälle iholle.

arkikuvia


x iloa silmille ovat tuoneet harsokukat jotka kissa poikkeuksellisesti on nyt jättänyt rauhaan

x olen lukenut Marie Kondon kuvitettua opasta mutta en ole toiminut oppien mukaan, perusmeininkiä :D

x kuinka monta koristekissaa ihminen tarvitsee? No ainakin yhden. Tämä on ostettu kikesta koska kissa katsoi minua (Jenni, lääkkeet!)

Kivaa alkuviikkoa sinulle!

© arkisin.. Design by FCD.