arkikuvia | kolme kuvaa kuukaudessa | tammikuu 2024

Kristiina haastoi lukijansa osallistumaan kolme kuvaa kuukaudessa-haasteeseen. Alla näkyy haasteen ohjeet, liity sinäkin mukaan!

 "Tein haasteesta tällä kertaa sellaisen että joka kuukausi julkaistaan kolme kuvaa. Kuvat saavat esittää vaikka mitä, mutta kuvan aiheen tulee alkaa meneillään olevan kuukauden nimen ensimmäisellä kirjaimella eli tammikuun kuvien aihe alkaa T:llä, helmikuun H:lla jne. Kuvat voivat esittää esim. maisemia, rakennuksia, tapahtumia, esineitä, eläimiä, ruokalajeja, juhlia..." 

 

 

T niin kuin tee. Teetä on ihan kiva juoda välillä vaikka vannoutunut kahvinjuoja olenkin. Tällä hetkellä teetä löytyy irtoversiona (Keisarin morsian). Ruusunmarjateetä löytyy pusseissa, sekin on oikein hyvänmakuista.



T niin kuin tabletti. Tabletilta on kiva lukea teidän blogeja ja katsoa Netflixistä sarjoja ja leffoja, televisiota en omista. Kuvassa ihanan Thildan blogi. Muita blogisuosikkeja löytyy vasemmalla näkyvästä "Tykkään"-osiosta.


 

T niin kuin talvi. Nautin kovista pakkasista. Talven sai totisesti tuntea nahoissaan, naama meinasi irrota kovimpien pakkasten aikaan. Minua ei pakkanen häirinnyt mutta rakas ratsuni (polkupyörä) meinasi hyytyä vaikka polkijalla virtaa riittikin. Onneksi kaikki palvelut (kauppa, apteekki jne) ovat lähellä jos ei pyöräily huvita. 


Talvi on kyllä visuaalisesti kaunein vuodenaika. 


Kommentointiosio avautuu klikkaamalla tekstin otsikkoa

tammikuun poistot | 01

 

Tämä lanka osoittautui hankalaksi neuloa joten luovutin sen suhteen ja langat+puikot lähtevät M:lle.

 

 

Myös palapeli lähtee M.lle sekä alla näkyvä pienempi tauluista.

 


Kommentointiosio avautuu klikkaamalla tekstin otsikkoa



© arkisin.. Design by FCD.