minimalismi | lokakuun viimeinen poisto

maanantai 30. lokakuuta 2023

 

Hiustenkuivaaja on lähinnä lojunut käyttämättömänä enkä muista milloin olisin sitä viimeksi käyttänyt. Vien kuivaajan kikeen.

arkikuvia

sunnuntai 29. lokakuuta 2023 Riihimäki, Suomi

 


x eräänä aamuna Suomen lasimuseossa. Siellä minä ja bussilastillinen eläkeiän reilusti ylittäneitä.

x tapoin taas kasvin, tällä kertaa oli Auroran vuoro kuolla. Taisin kastella sitä liikaa. Kokeilin tässä kuvassa Lidlin ringlightia, alkaa taas päivät pimenemään aikaisin ja silloin on lisävalo tarpeen.

 x myös parvekkeen muratti on heikossa hapessa kuten tuo yllä näkyvän kuvan Aurora, aika siis laittaa se roskiin. Keväällä sitten taas uudet kukat! (olispa jo kevät, lempivuodenaika)

Kivaa sunnuntaita sinulle!


© arkisin.. Design by FCD.